Joskus sattuu hoitovirheitä.

Kaikki valot mun asunnossa on räpsähdellyt tänä iltana. Vuosi sitten kuulin Zaireekan ensimmäistä kertaa ja ajattelin sen olevan niin kuin minä, näyttävän erilaiselta joka kulmasta.

Mä oon kunnossa, oon kotona.

Ilmassa on syksy, pyöräilin Eteläkaarelta Itäkaarelle omaa hengitystäni kuunnellen. Joinain öinä yksin syklatessa laulan ääneen eikä kukaan kuule.

Tee mitä teet, mutta älä ikinä lakkaa tanssimasta, ajattelen Uittamon rannalla kun tanssin tyynynriekaleiden keskellä.

Tässä kummallisessa ajanjaksossa meen eteenpäin ajattelematta ja päädyn, kuten tähänkin asti, aina jaloilleni ilmasta alas.